12.10.2014

Rakas päiväkirja

Maanantai 
Viime viikon perjantai oli YK-pyhäpäivä jostain syystä. Ja jostain toisesta syystä sitä ei vietetty silloin, vaan se siirtyi tämän viikon maanantaille. Eli pyhäaikataulu käytössä. Menin töihin klo 10, otin kahvin ja istuin viestin navetetulle terassille. Osa porukasta lähti kiristämään maston vaijereita toiselle poselle. Meidän muiden homma tänään oli ilmastoinnin suodattimien putsaus. Harri hoiti tämän 5 minuutissa. Sitten Topi haki pleke nelosen ja uusimman änärin. Pelattiin klo 13 asti, kunnes toimisto meni kiinni. Loppupäivänä kävin salilla, syömässä, suihkussa ja ihmettelin maailman menoa.

Tiistai
Jokaisella viestimiehellä on noin kerran viikossa radioliikenteen päivystys ja tänään oli minun vuoroni. Päivävuoro on klo 07-19 ja yövuoro on 19-07. Päivävuoro on sen verran kiireinen, että joku tulee vapauttamaan lounastauolle kolmeksi tunniksi. Yöllä jaksaa olla tekemättä mitään koko tusinan. Radioliikenne on melko simppeliä ja nopeaa, kun sen osaa. Itse toimin vuoden aikana noin 700 tuntia radiopäivystäjänä, joten melko rutiininomaiseksi tuo on muodostunut. Yleisimmät sanomani sanat radioon ovat “zero send over” ja “zero roger out”. Nämä kun laskisi kaikki yhteen vuoden aikana, niin voisi hyvällä omatunnolla sanoa näitä viestimiehen sanoiksi. Hyvänä kakkosena tulee “A can Efes and a glass please” ja pronssimitali voisi mennä “Mitäs tänään tehdään?”. Illalla kävin vetämässä operatiiviset kaksi olutta ja pelattiin poikien kanssa bilistä.

Keskiviikko
Aamu alkaa klo 08 pyssykontin vartioinnilla. Avaan kontin, joku vie aseen sinne ja loppuajan tarkkailen ympäristöä. Ei uhkatilanteita. Sitten toimistolle kahville. Ei taidettu tehdä oikein mitään ennen klo 10 pitsataukoa. Sitten päätämme Jukan kanssa ensimmäistä kertaa kokeilla puoliksi 7 dollarin pepperonipitsaa. Valmistaudun todella huonoon välipalaan. Ja sitä se oli mitä odotinkin, liian vetelä pohja, liikaa juustoa, mauton, nuukaa pepperonin laittamista. Onneksi sain myytyä yhden siivun dollarilla Samille, myös hän oli pepperonipitsaneitsyt. Tästä epäonnistuneen investoinnin osuuden myynnistä innostuneena lähdin parturiin, mutta pappi pysäyttää matkalla “hei it-tuki!” ja lähden papin toimistoon ratkaisemaan ohjelman asennuksen syvintä ongelmaa. Firman netti ei antanut ladata ohjelmaa, joten suuntasimme pubiin, jossa homma hoitui. En kuitenkaan ehtinyt jäädä loppuun asti, koska jalla kutsui vessaan. Onneks neljännessä vessassa oli lukko toiminnassa. Lounaan jälkeen olin radiopäivystäjänä ne kolme tuntia mitä minulla oli taukoa eilen. Sen jälkeen vielä pyykkien heitto pyykkärille ja pyssykontin vartio. Illalla satoi vettä ja ruoka oli hyvää. Päivät kuluvat toisinaan kaikenmaailman ekstrahommissa. Täällä ei ole nakkisuojaa!

Torstai
Kasiksi duuniin ja kun ekaan tuntiin ei tehty mitään, päätin kysyä onko hommia vai voiko lähteä pois. Väiski meidän töiden keksijä oli jo päästävinään meidät pois, kunnes muisti, että joku oli puhunut aamukahvilla sellaista, että raksavaraston perimmässä nurkassa on sohva jossa ei netti toimi. No ei muuta kuin hommiin! Neljä tekijää siirsi langattoman tukiaseman viisi metriä ja nyt toimii netti myös siellä sohvan nurkassa. Sitten mentiin pelaamaan biljardia ja tauolle. Iltapäivällä ei ollut oikein mitään hommia ja lähdettiin pelaamaan sulista. Illalla makoilin körmyssä lueskellen uusinta Venelehteä ja Imagea. Sain myös Lapiduksen uusimman kirjan luettua.

Perjantai
Lähdettiin supailemaan välimeren rannalle, eli UNIFIL:n esikuntaan. Esikunnassa on kaikki paremmin, on siis välimeri, tyhjät tenniskentät, tyhjät squashkentät, tyhjät jalkapallokentät, uima-allas, lukuisia ravintoloita.. Mentiin tuttuun ja turvalliseen altaaseen. Uin täysillä 20 metrin rataa noin 30 minuuttia, kunnes suolavesiallas oli tehnyt tehtävänsä suun limakalvoille ja aika oli mennä nauttimaan terassin virvokkeita. Siitä sitten mentiin johonkin ravintolaan, käytiin kahvilla ja jälkkärillä, kunnes olikin jo aika lähteä takaisin omaan leiriin. Rankka päivä. Paluumatkalla tulee aina nukuttua autossa.

Lauantai
Tehtiinkö tänään aamulla mitään?? Körmykaveri oli ehkä käynyt asentamassa printteriajureita johonkin koneeseen. Iltapäivällä piti tehdä viestimiehen rakasta työtä, eli kaapelin vetoa. Väiskiä ei kuitenkaan näkynyt missään, joten kysyimme radiolla missä herra ylikessu vaikuttaa. Väiski oli katsomassa formuloiden aika-ajoja Suomitalolla. Tämä oli selvä signaali, että vedot hoidetaan seuraavalla viikolla ja nyt on aika laittaa toimisto kiinni. Kävin salilla ja saunassa ennen ruokailua. Illalla katsoin TPS-Blues ja Suomi-Kreikka matsit ja join siinä välissä pari kaljaa.

Sunnuntai
Pyhäpäivä eli lepopäivä on sitä kun toimistolle mennään vasta kello 10! Aamupäivällä oli viikkopalaveri. Ei risuja eikä ruusuja, mistä olimme kaikki ihmeissämme. Siivottiin vähän paikkoja ja lähdin pelaamaan biljardia. Sitten olikin jo aika kello kahden formuloiden, päivällisen ja iltapuuhien. 

Hetken kuvittelee olevansa oikealla lomalla.


Ja samaisen loman terassiravintolassa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvältä vaikuttaa meininki :)
Ei oo sullakaa enää paljoo jäljel, koht varmaa nähdään nii hyvä et treenaat sitä bilistä ;) t. jooel

hintti pippeli kirjoitti...

tuu pois siält!!