29.12.2013

Palautteen antamista

Etelä-Libanonin ongelmat jatkuvat päivästä toiseen. Heti kun talvi loppui ja lumet sulivat noin kolmen päivän päästä niiden alkamisesta, uudet kuviot astuivat leiriin.

Kahvikupit ovat loppumassa. Maailman eniten sumppia nauttiva kansa on vaihtanut aamutervehdyksen muotoon: "Onko teillä kahvikuppeja, entä onko teillä kuppeja?". Paperiset kahvimukit kuulemma maksavat liikaa ja niitä käytetään liikaa. Onneksi olemme saanneet varastolta omat armeijan vihreät kupit, joita on kätevä pitää aina taskussa jos sattuu kaffehammasta kolottavan.

Lisähaasteita tuovat vajavaisesti toimivat pleikkariohjaimet. Amatööripelaajat ovat hakanneet kuin viimeistä päivää muovitatteja, mutta voimankäyttö tässä lajissa ei tuo kuin kyyneleitä ja kirosanoja. Itselläni etusormen ja peukalon pinnat alkavat muistuttamaan kovia jalkapohjiani.

......

Kirjoitin ylläolevan tekstin pari päivää sitten tänne luonnokseksi, ja tarkoituksenani oli julkaista se, kunhan saan otettua sopivan kuvan tilanteeseen. Suomen puolustusvoimien lähi-idän tiedustelusalapoliisiryhmä oli vissiin käyttänyt FBI-tason hakkerointivälineitä ja tutustunut vielä julkaisemattomaan tekstiini, sillä tällä hetkellä kahvikuppeja saa taas käyttää ja pleikkariohjaimiakin taitaa olla tulossa. Palautteen jakokanava se tämäkin.

PS. Ensi viikolla on harvinaista herkkua tiedossa. Tai no, herkkua ja herkkua, mutta tietää ainakin mitä suuhun tulee laitettua. 40 tuntia yöpäivystystä viestiliikenteen hoitajana. Vain vessataout ovat sallittuja. Ruokana toimii taistelumuona, joka laitetaan vedenkeittimeen hetkeksi ja arvataan mitä pastakanasekoitusta on tarjolla tästä ruskeasta pussista tällä haavaa. Todellista tekemistä yön pimeinä tunteina on arvioni mukaan noin 4/40 tuntia, joten GTA 5 tulee pistämään sormeni aivan uuteen uskoon. Tuleva kivisormi kuittaa ja lähtee viettämään viikon päästä ensimmäistä lomaa harmaaseen, mutta toimivaan Suomen. Sosiaalikuraattorin ohjeita väheksyen olen tehnyt tiukkaakin tiukemman aikatalun mitä kaikkea sitä tulee tehtyä.

Sitten vielä vähän visuaalista kertomusta viime ajoilta:

Video poikien lelukaupasta

Onhan jouluruoka tunnetusti rauhallisuuden ja seurustelun symboli. Armeijan tehokkuus vei voiton, sillä kellotin elämäni nopeimman jouluaterian kahdeksaan minuuttiin suusta alas.


Välimeren rannikolta pakollinen supakuva. Supa? Katso kuva. Yllä.





15.12.2013

Sotilas vaarassa. Sotilas saunassa.

Kertoessani lähdöstäni rauhanturvaajaksi Libanoniin, kaikki vanhempaa vuosikertaa olevat, varsinkin naiset, olivat huolissaan tehtävän vaarallisuudesta. Vastasin heille totuudenmukaisesti, että ei siellä ole mitään hätää, älä ole milleskään. 

Valehtelin. En suinkaan tarkoituksella, vaan tietämättömyyttäni. 

No nyt tuli jos tuli taas nostettua odotuksia hirveistä sotajutuista vähän liikaa, joten ehkä on parempi vain kertoa mikä meno täällä on ja lopettaa kiihottavat sotaesileikit. 

Jatketaan edellisestä suomalaisuus ulkomailla tekstistä samalla teemalla. 

Päivällisellä ihmettelen missä ovat irkkujen tutut ja turvalliset ranskalaiset & erilaiset rasvassa paistetut kanat. Peruna suussa enkkua puhuvalla punapäällä on kaiketi vapaapäivä, koska buffettiskillä on tarjolla perunamuussia, iso pala lohta ja sienikastiketta. Kieli ulkona katselen annosta, kun olisin saamassa 22 euron lounasta tai 5 euron “gourmet”-opiskelijasafkaa. 
Ruokailun jälkeen saavun 12 neliön kimppakämppääni ja heitän Auran Aallot päälle. TPS on johdossa, mutta hävisi lopussa. Matsin puolessa välissä sähköt ovat menneet poikki ja konttimme on ruvennut jäähtymään jotta voin mukavasti laittaa pipon päähän sisällä.



Suuntaan salille ja huomaan ilokseni myös sen olevan pimeä. Urheat sotilaat pumppaavat kuitenkin otsalamput päässä ruosteisia painoja ylös ja taustalla soi örrimörrirokki tällaiselle Pet Shop Boys och Twin Shadows -pojalle. Mietin miksi valot eivät toimi, mutta boomblasterin bassokalvo jynkyttää. Lopetan opittuun tapaan ajattelemisen armeijassa ja rupean heiluttamaan käsiä venyttelyn merkiksi. Lopetan venyttelyn käsiin ja siirryn penkille. Onneksi kukaan ei näe liian pieniä painoja sekä tasapaino-ongelmia kapeassa nahkapenkissä. Teen vielä muutaman laitteen ja pimeässä nostojen tahdissa liikkuvat otsalamput sekä mörököllirokki alkavat vaikuttamaan jotenkin jopa sopivalta sotilastunnelmalta. Kumma paikka.


Haen pyyhkeen ja lähden katsastamaan Suomisaunan tilanteen. Lauteilla pari sinivuokkoa oli käynyt Tanskassa jeppekurssin ennen reissua välimeren itärannikolle ja tanskalaiset olivat toki kertoneet kaikki pahimmat sotaseikkailut Afganistanissa. Löylyjen jälkeen on hiki hyvä poistaa tuttuun tyyliin Oraksen kapulalla, ja kuivattelun ohessa on myös mainio tilaisuus napata jääkaapista Suomimuonaa. Jos perustaisin grillin, esikoiseni olisi Saarioisten lihapiirakka lämmitetty 45 sekuntia mikrossa, kaksi siivua Oltermannia ja kolme siivua kotimaista meetua väliin, vanhan ajan suolakurkkuja viisi kappaletta ja päälle Turun sinappia. Vapaa-aikaa riittää ja ajatukset ovat tätä tasoa.

Paikallinen Seija-myrsky on iskenyt eteläiseen Libanoniin ja tuonut lunta myös mukanaan. Homma konkretisoituu parhaiten siinä vaiheessa, kun aamuinen pizzakuski ei tule paikan päälle ja nälkäiset sotilaat jatkavat lumitöitä nallepuvut päällä. Joku paikallinen työntekijä on kuitenkin tullut töihin ja kiroo suomalaiset maanrakoon, koska olemme tuoneet johtovaltiovastuun mukana myös suomalaisen talven tänne. Samaiselta paikalliselta kadun mieheltä tarkistettu fakta on, että täällä sataa lunta aivan helvetisti aina 100 vuoden välein ja arpaonni suosi vuotta 2013 avokätisesti. Haistan sopupelin ja mieli tekisi soittaa Moon-TV:seen.

Vaarana ei ollut siis nälkäiset sotilaat tai lumimyräkkä, vaan joku oli liukastunut pellin palaseen ja saannut 5 tikkiä sormeen. Eli itse olemme täällä suurin vaara itsellemme. Myös autokolarit ovat lähi-idässä peruskauraa sekä salilla sattuvat urheiluvammat poikaporukassa. Aseilla mä ammun zombeja Call of Dutyssa.


Mitä vittua täällä tapahtuu. T. Kasvit oikealla.



Pari viikkoa sitten tämä oli keli ja arska PAISTOI!
Kaivoin kiltisti pipon esiin siitä repun taskusta mihin luulin olevani koskematta vuoteen.

3.12.2013

Ekspatriaattina ulkomaankomennuksella?

Aamut tuntuvat jostain syystä aavistuksen paremmilta näillä maisemilla.

Yhden vuoden ulkomaan työkokemus antaa loistavan mahdollisuuden tutustua paikallisten elinoloihin, asuinoloihin, paikalliseen kulttuuriin jne. Pääsee ihan oikeasti tutustumaan millaista on elää kyseisessä maassa. Aluksi on innostunut kaikesta uudesta ja suhtautuu myönteisen positiivisesti paikallisiin erikoisuuksiin. Ajan mittaan toiset jutut rupevat tuntumaan enemmän ja enemmän omilta kun taas toisista maan tavoista ei saa sitten millään otetta, vaikka asukkaat sitä kovin koittavat myydä ja esittää hyvässä valossa. Pieni osa suomalaisuutta katoaa ja tilalle tulee tässä tapauksessa libanonilaisia tapoja. Kyllä on kiva tutustua uusiin kulttuureihin tässä ihanassa kansainvälisessä ja monikulttuurisessa maailmassa.

Minun tapauksessani käytännössä yksikään edellisistä asioista ei taida oikein toteutua tällä reissulla. Tai no maailmassa olen edelleen, mutta kaikki muu kokemus oli jostain internetin ihmeellisestä maailmasta.

Asun suomalaisessa työmaakontissa, jonka varustus on täydellisen länsimaalainen. Tai no, pyykkinarusta en pistäisi henkeäni pantiksi. Käyn aamushaissella ja pyyhin Soft Emboon. Suuntaan aamupalalle ja syön suomalaisen aamupuuron ja leivän leikkeleillä. Sanon matkan varrella "moro" kymmenelle tyypille ja yhdelle "hi", mutta myös hän vastaa suomeksi "terve" pienellä lähi-itäisellä korostuksella. Työpaikan aamukahvit tulevat Stockalta tutuksi tulleesta Braunista ja Juhlamokka valuu sen perinteisen suodatinpussin läpi. Kertakäyttömukit on tehty Suomessa. Tosin taitaa Starbucks myös tarjota Jenkeissä suomalaisilla kahvikupeilla jäätelokinuskipiirakkakahvinsa.

Pottumuussia, poroa ja muikkuja oli päivällisenä.

Sumppien lomassa änäri pyörähtää käyntiin ja valikot ovat suomeksi toki. Joku majuri tulee pitämään luennon enkuksi, mutta me viestimiehet heitetään pois toimistolta ulkohommiin. Käyn tarkastamassa esikunnan toimistojen verkkoliitännät dokumentointia varten ja löydän suomalaisten tulvasta muutaman irkunkin! Latelen korkea-arvoiselle herralla kaikki kauppasurkeassa oppimani yliformaalit lauseet ja pääsen sisälle aivan liian isoon toimistoon.


Ei huono argumentti perinteiselle IT-pojalle, joka luulee pääsevänsä helpolla.


Työpäivän jälkeen suuntaan itseni Varissuolle (katso kuva). Toki näin keskikaupunkilaiselle pojalle Varissuoreissu vastaa samaa kuin Teuvo Hakkaraiselle Mannerheimintiellä kävelyä.

Täällä me asutaan. Itäkeskus löytyy käytävän päästä.
Lähdemme körmykavereiden (tupakaveri) kanssa portilla sijaitsevaan kauppaan. Portilla paikallinen kaveri huutaa autosta murteisella suomella: "Älä osta mitä, kaik ne vaa hujaa! :D". Haukkaamme grilliltä vähän suupalaa. Kebut ja kaffet tulevat suoraan Suomesta, ja sen näkee viimeistään hinnoista. Kahvi maksaa 0,80 senttiä!! Kaupan valikoimasta löytyy: Mustikkakossua, 1 L ja 6,50 euroa. Nuuskatorni 40 euroa. Kyllä sotakauppa tietää mitä asiakkaat haluavat. No, kaupassa täytyy käyttää dollareita, joten siitä saa 0,1 ulkomaankokemuspistettä. Nappaan vielä Pepsodenttiä taskuun ja käyn iltapesulle. Pepsodentit poskessa nautin täydellisen tasaisesta Oraksen suihkuvirrasta intin släpärit jalassa. Suomi-päivän kruunaa yöradion rekkamiestin soitot nahkaisissa Bang-Olufsen-kuulokkeissa juuri ennen nukahtamistani.