 |
| "Hei pojat, ottakaa sitten ne alistajalasit pois kun menette juttelemaan paikallisille." Ja punkka esittelykunnossa läheisten päivänä, tottakai. |
Muutama päivä ennen koulutukseen siirtymistä kävin vielä
juoksemassa aurinkoisena loppukesäpäivänä cooperin ihan vaan varmuuden vuoksi.
Pyörän GPS-mittari kädessä harjoittelin lähinnä tasaista juoksua. Kaikki meni
niin kuin pitikin, mutta syystä tai toisesta juuri sillä kerralla jalkani
rupesi särkemään yllättävän kovaa. Kipu jatkui pari päivää vielä juoksun
jälkeen ihan normaalissa kävelyssäkin. Ei muuta kuin lekurin vastaanotolle
perjantaina ja maanantaina oli sitten se karsiva juoksu. Naislääkäri ymmärsi
vaivani vakavuuden ja antoi burana-kuurin ja jotain paikallista geeliä. Tämän
lisäksi fyssari neuvoi jalkapohjan jumppaliikkeet.
Sunnuntaina oli aika saapua Säkylään. Tilanteeni olisi voinut olla myös parempi. Jalkaani sattui edelleen kävellessä hiukan, olin onnistunut ottamaan parin päivän keittoputken nuuskanhakumatkalla Itämerellä ja pisteenä iin päälle juoduin nukkumaan viimeisen yöni erittäin huonosti ilman peittoa ja tyynyä vaatteet päällä lähinnä liskot mielessä. Katastrofiskenaario alkoi olla lähempänä kuin kuvittelinkaan. Puolustusvoimilla oli kuitenkin tosissaan halu saada meidät juoksemaan vaadittava raja. Juoksimme pienissä ryhmissä hyvällä alkulämmitellyllä ja venytyksillä. Sen jälkeen lähdettiin juoksemaan kantahenkilökunnan jäsenen mukaan ryhmässä tasaisella vauhdilla lievään alamäkeen vaadittavat 2 300 metriä. Upseerijänis huuteli väliaikoja, tsemppasi porukkaa ja piti vauhdin tasaisena. Tuloksena oli elämäni helpoin juoksu ja samaa tuumi moni muukin. Tämän jälkeen jalkakin parani parissa päivässä, sovitaan syyksi vaikka stressittömyys.
Rauhanturvaajat rinnastetaan kantahenkilökuntaan ja palvelu on sen mukaista. Kuten esimerkiksi juoksutesti antoi pientä osviittaa. Tämän lisäksi oppituntien välissä on kahvitarjoilua vastaleivotun munkin kanssa. Ulkona on + 10 astetta, mutta onneksi meille on järkätty teltta jonka lämpötilasta huolehtii bensakäyttöinen lämmitin. Miksipäs ei. Munkki suussa koitan pitää pokkaani kun vieressä marssii parikymppiset varusmiehet tahdissa kohti ruokalaa. Onneksi armeija käydään nuorena, sillä kolmenkympin hujakoilla ymmärrystä ei välttämättä löytyisi ihan niin paljon varusmiespalveluksen sääntöihin ja tapoihin. Palaan tietoliikenneverkkoihin keskittyvällä oppitunnille ja yskin naurusta viimeiset pullanmurut pois kun nuoret pojat haravoivat jalkakäytäväämme puhtaaksi neulasista.
Odotan innolla itse toimialueella pääsyä ja varsinkin tutustumista irlantilaisiin palkkasotilaisiin. Olen nimittäin kuullut sen verran villejä tarinoita heidän käyttäytymisestään leirissä että huh huh.. Ja mainittakoon vielä lopuksi, että kun oppitunnin aiheena olivat alkoholin käyttö ja sen rajoitukset, tuli lisäkysymyksiä ylivoimaisesti eniten koko päivänä :)
Sunnuntaina oli aika saapua Säkylään. Tilanteeni olisi voinut olla myös parempi. Jalkaani sattui edelleen kävellessä hiukan, olin onnistunut ottamaan parin päivän keittoputken nuuskanhakumatkalla Itämerellä ja pisteenä iin päälle juoduin nukkumaan viimeisen yöni erittäin huonosti ilman peittoa ja tyynyä vaatteet päällä lähinnä liskot mielessä. Katastrofiskenaario alkoi olla lähempänä kuin kuvittelinkaan. Puolustusvoimilla oli kuitenkin tosissaan halu saada meidät juoksemaan vaadittava raja. Juoksimme pienissä ryhmissä hyvällä alkulämmitellyllä ja venytyksillä. Sen jälkeen lähdettiin juoksemaan kantahenkilökunnan jäsenen mukaan ryhmässä tasaisella vauhdilla lievään alamäkeen vaadittavat 2 300 metriä. Upseerijänis huuteli väliaikoja, tsemppasi porukkaa ja piti vauhdin tasaisena. Tuloksena oli elämäni helpoin juoksu ja samaa tuumi moni muukin. Tämän jälkeen jalkakin parani parissa päivässä, sovitaan syyksi vaikka stressittömyys.
Rauhanturvaajat rinnastetaan kantahenkilökuntaan ja palvelu on sen mukaista. Kuten esimerkiksi juoksutesti antoi pientä osviittaa. Tämän lisäksi oppituntien välissä on kahvitarjoilua vastaleivotun munkin kanssa. Ulkona on + 10 astetta, mutta onneksi meille on järkätty teltta jonka lämpötilasta huolehtii bensakäyttöinen lämmitin. Miksipäs ei. Munkki suussa koitan pitää pokkaani kun vieressä marssii parikymppiset varusmiehet tahdissa kohti ruokalaa. Onneksi armeija käydään nuorena, sillä kolmenkympin hujakoilla ymmärrystä ei välttämättä löytyisi ihan niin paljon varusmiespalveluksen sääntöihin ja tapoihin. Palaan tietoliikenneverkkoihin keskittyvällä oppitunnille ja yskin naurusta viimeiset pullanmurut pois kun nuoret pojat haravoivat jalkakäytäväämme puhtaaksi neulasista.
Odotan innolla itse toimialueella pääsyä ja varsinkin tutustumista irlantilaisiin palkkasotilaisiin. Olen nimittäin kuullut sen verran villejä tarinoita heidän käyttäytymisestään leirissä että huh huh.. Ja mainittakoon vielä lopuksi, että kun oppitunnin aiheena olivat alkoholin käyttö ja sen rajoitukset, tuli lisäkysymyksiä ylivoimaisesti eniten koko päivänä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti