Katastrofiskenaario ja lämpimät munkit

"Hei pojat, ottakaa sitten ne alistajalasit pois kun menette juttelemaan paikallisille." Ja punkka esittelykunnossa läheisten päivänä, tottakai.

Muutama päivä ennen koulutukseen siirtymistä kävin vielä juoksemassa aurinkoisena loppukesäpäivänä cooperin ihan vaan varmuuden vuoksi. Pyörän GPS-mittari kädessä harjoittelin lähinnä tasaista juoksua. Kaikki meni niin kuin pitikin, mutta syystä tai toisesta juuri sillä kerralla jalkani rupesi särkemään yllättävän kovaa. Kipu jatkui pari päivää vielä juoksun jälkeen ihan normaalissa kävelyssäkin. Ei muuta kuin lekurin vastaanotolle perjantaina ja maanantaina oli sitten se karsiva juoksu. Naislääkäri ymmärsi vaivani vakavuuden ja antoi burana-kuurin ja jotain paikallista geeliä. Tämän lisäksi fyssari neuvoi jalkapohjan jumppaliikkeet.

Sunnuntaina oli aika saapua Säkylään. Tilanteeni olisi voinut olla myös parempi. Jalkaani sattui edelleen kävellessä hiukan, olin onnistunut ottamaan parin päivän keittoputken nuuskanhakumatkalla Itämerellä ja pisteenä iin päälle juoduin nukkumaan viimeisen yöni erittäin huonosti ilman peittoa ja tyynyä vaatteet päällä lähinnä liskot mielessä. Katastrofiskenaario alkoi olla lähempänä kuin kuvittelinkaan. Puolustusvoimilla oli kuitenkin tosissaan halu saada meidät juoksemaan vaadittava raja. Juoksimme pienissä ryhmissä hyvällä alkulämmitellyllä ja venytyksillä. Sen jälkeen lähdettiin juoksemaan kantahenkilökunnan jäsenen mukaan ryhmässä tasaisella vauhdilla lievään alamäkeen vaadittavat 2 300 metriä. Upseerijänis huuteli väliaikoja, tsemppasi porukkaa ja piti vauhdin tasaisena. Tuloksena oli elämäni helpoin juoksu ja samaa tuumi moni muukin. Tämän jälkeen jalkakin parani parissa päivässä, sovitaan syyksi vaikka stressittömyys.

Rauhanturvaajat rinnastetaan kantahenkilökuntaan ja palvelu on sen mukaista. Kuten esimerkiksi juoksutesti antoi pientä osviittaa. Tämän lisäksi oppituntien välissä on kahvitarjoilua vastaleivotun munkin kanssa. Ulkona on + 10 astetta, mutta onneksi meille on järkätty teltta jonka lämpötilasta huolehtii bensakäyttöinen lämmitin. Miksipäs ei. Munkki suussa koitan pitää pokkaani kun vieressä marssii parikymppiset varusmiehet tahdissa kohti ruokalaa. Onneksi armeija käydään nuorena, sillä kolmenkympin hujakoilla ymmärrystä ei välttämättä löytyisi ihan niin paljon varusmiespalveluksen sääntöihin ja tapoihin. Palaan tietoliikenneverkkoihin keskittyvällä oppitunnille ja yskin naurusta viimeiset pullanmurut pois kun nuoret pojat haravoivat jalkakäytäväämme puhtaaksi neulasista.

Odotan innolla itse toimialueella pääsyä ja varsinkin tutustumista irlantilaisiin palkkasotilaisiin. Olen nimittäin kuullut sen verran villejä tarinoita heidän käyttäytymisestään leirissä että huh huh.. Ja mainittakoon vielä lopuksi, että kun oppitunnin aiheena olivat alkoholin käyttö ja sen rajoitukset, tuli lisäkysymyksiä ylivoimaisesti eniten koko päivänä :)

Onks musta mihinkään ilman vänrikin nappuloita ja yo-lakkia?

Olin auttamassa isääni omakotitalon loputtoman remppaamisen kanssa. Olimme kaataneet muutaman puun takapihalta. Isäpappa hoiti työnohjaamisen ja minä hoidin työn tekemisen. Eikä edes hermot mennyt. Kovinkaan usein siis. Mutta tämähän oli loistava työskentelymuoto valmistaen mahdolliseen tehtävään Puolustusvoimiin. Siinä sitten sopivasti sahanpurut kengässä ja korvassa miellyttävä valintasihteeri Porin Prikaatista soitti minulle joku kaunis keskiviikko iloisissa asioissa.

Kutsu tuli Libanonin tietoliikennetiimiin ja lähtö on marraskuun lopulla. Kuukauden koulutus Säkylässä sitä ennen ja 12 uutta lomaketta pitäisi vielä täyttää ennen reissua. Kyllä oli kova fiilis!

Meidän tiimissä olisi 4 työntekijää, varajohtaja ja itse johtaja. Perinteinen pikku helpdesk-tiimi siis.  Datanomin paperit sekä IT-tukihenkilön työkokemus todennäköisesti edesauttoivat valintaani eniten, koska yksi toinen tulevista työntekijöistä pääsi samoilla statseilla myös hommaan. Ensimmäistä kertaa amispapereillani oli ihan oikeasti jotain hyötyä! Tornihuhujen mukaan myös se, että en ollut käynyt rukkia intissä oli hyvä juttu, sillä reservin upseereita ei oikein voida valita miehistön tehtäviin. Nyt on todistettu vihdoin oman kantapään kautta, että ylioppilaslakki + vänrikin nappulat eivät ole oikotie onneen ja menestykseen. 

Ainoa mahdollinen este käytännössä valinnalle on täydellinen perseily koulutuksessa tai cooper-testin hylätty suoritus. Operatiivisissa tehtävissä se on 2 500 ja muissa tehtävissä 2 300 metriä. Intissä 7 vuotta sitten meni joku 2 900 metriä ja sen jälkeen olen käynyt juoksemassa alle 3 kertaa. Kävin sitten riipasemassa huonolla strategisella juoksulla karvan verran alle 2 500, joten pienellä lenkkeilyllä raja pitäisi mennä helposti rikki. Muut lihaskuntotestin osa-alueet: punnerrus, vatsat ja pituushyppy eivät vaikuta valintaan, mutta niistäkin olisi kiva saada hyvät tulokset. Tällä hetkellä niitä meni molempia alle 30 minuutissa, ja kun molempien parhaat pisteet saadaan noin 40 kerran tuloksella, petrattavaan jäi myös näihin osiin. Löysin onneksi netistä hyvän 6 viikon ohjelman punnerrusten ja vatsojen parantamiseen. Katsotaan sitten miten temput toimivat kun itse kuntotesti suoritetaan lokakuun alussa.

Sata punnerrusta kuudessa viikossa

Kaksisataa vatsaa kuudessa viikossa

Näin haetaan töitä Puolustusvoimista

Kuusi vuotta kauppakorkeakoulussa on vietetty ja tuttu kesätyöhakuprosessi se on taas edessä. Kaikenlaista työtä sitä onkin tehty viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja taas pitäisi jotain uutta ja ihmeellistä keksiä. Jälkeenpäin on helppo toki sanoa, mutta en saanut viestittyä yhteenkään kesän 2013 työpaikoista sellaista intohimoista ja motivoitua työhakemusta josta työnantaja näkee ensisilmäyksellä hakijan olevan kiimassa yritystä ja tekemistä kohtaan.

Sitten tuli IT-viikon juttu atk-upseerista rauhanturvaamistehtävissä.

Luin tekstin muutaman kerran viikon aikana ja mielenkiintoni heräsi joka kerta enemmän. Huomasin omaavani miltein samanlaisen taustan, kun haastateltu rauhanturvaaja. Eikä siinä sitten kauaa mennytkään, kunnes aloin täyttämään puolustusvoimien hakulomaketta. Se oli aavistuksen erilainen työhakemuslomake ja työnhakuprosessi.

Ei motivaatiokirjettä, ei vapaata tekstikenttää hakemukselle ja persoonan tuomista esille, ei mahdollista työhaastattelua, eikä todellakaan sähköpostin tai muun elektronisen järjestelmän kautta lähetettävää lomaketta. Tämä oli siis niin minun juttuni! Hakemuksen täyttämiseen meni varmaan kuukausi. No tulipahan hommattua kaikki mahdolliset työtodistukset, tilattua kirjeitse veriryhmätodistus TYKS:istä ja lähetettyä elämäni eka hakemus postilla. Hakemusta olisi vielä voinut täydentää englannin kielen kokeella jossain kielikeskuksella, mutta koe järjestettiin vasta puolen vuoden päästä, joten jätin sen väliin ja luotin vaihto-opiskeluni olevan jonkinnäköinen tae englannin sönkkäämisestä ymmärrettävästi.

Paperit lähtivät sisään ja sitten vain odottamaan pääsenkö toimintavalmiuteen. Tästä toimintavalmiusporukasta sitten tullaan valitsemaan lopulliset rauhanturvaajat tehtäviin. Internetin keskustelupalstojen ja muiden tornihuhujen perusteella valmiuteen pääsee suhteellisen helposti, kunhan nyt kädet ja jalat toimivat, ei ole pahoinpidellyt ketään ja varusmiespalvelusaika on mennyt ilman suurempia poistumiskieltoja ja motivaatio-ongelmia. Jännäkakat sitten housuissa odottamaan tuleeko myönteinen vai kielteinen päätös. 

ville.a.nurminen@gmail.com